sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäishyppelyitä




Haha olempas ahkeroitunut huomattavasti blogin kirjoittelussa! Tänään oli tarkoitus harjoitella Claralla vähän kouluratsastusta ja kuvata sitä vieläpä videolle, mutta kuinkas kävikään - kamera ei suostunut yhteistyöhön ja esteet tuntuivat kiinnostavan sekä hevosta että ratsastajaa paljon enemmän kuin tylsä kouluvääntö. Niinpä kaivoin ikuisuuden vanhan navettamme parvella lojuneet estetolpat ja puomit, ja rakentelin pienen kolmen esteen ja puomin radan takapihallemme (josta näkyy muuten ihana järvimaisema!).


Tätä hyppelin jonkin aikaa, ja estekorkeuskin nousi sinne 60-70 senttiin asti. Tätä korkeampaa en viitsinyt hypätä, ainakaan heti näin ensimmäisellä hyppykerralla koko talven tauon jälkeen. Pikkuhiljaa kun alkaa taas treenailemaan, niin eiköhän isotkin esteet ylity vaivattomammin.




Haha tajusin vasta nyt kuvia katsellessa että mun sukat sopii hyvin Claran väriin... :D
 Pahoittelen vähän huonoa tarkennusta osassa kuvista.

Videota olisi tosiaan pitänyt kuvata, mutta aina kun videokuvauksen laittoi päälle, kamera kuvasi ehkä noin kaksi sekuntia jonka jälkeen näyttöön tuli jatkuvasti teksti "Videokuvaus pysähtyi automaattisesti". Johtuuko tämä jostain kameran asetuksista vai minä takia se noin tekee? Sama ongelma on ollut jo viime kesästä lähtien. Osaisiko joku auttaa? Kamera on siis Canon EOS 600D.

Lopuksi esteet siivottuani kävin vielä vähän maantiellä kävelemässä ja pihassa pyörin vielä hetken kissojen kanssa. Niistä ei valitettavasti ole nyt kuvia, koska kamerasta loppui akku ja kissat tulivat aika nopsasti sisälle kun olin viemässä kameraa laturiin.

Tässä lähiaikoina olisi tarkoitus tehdä ulkotalliin (= ylipieneen leikkimökkiin) kevätsiivous, jotta hepat voisi siirtää sinne huoneeni nurkasta lojumasta. Tarhat pitäisi myös rakentaa uudestaan, jotta hepat pääsevät ulkoilemaan. "Ohutkarvaisille" hevosille pitäisi tehdä loimia, Rorylle, Claralle ja Liekille pitää tehdä riimut ja Rorylle lisäksi kankisuitset. Ompa kumma miten innostukseni keppiheppoihin palasi näinkin nopeasti, olin ihan varma, että tämän vuoden aikana taidan vielä lopettaa koko touhun. Onneksi en ehtinyt, koska rehellisesti sanottuna keppihevoset on yksi parhaimmista harrastuksista mitä mulla on koskaan ollut (ja tulee olemaan), ja ihan heti en ole näistä kaakeista luopumassa vaikka välillä onkin ollut vähän hiljaisempia kausia tämän harrastuksen suhteen.

Mitenkä teillä on lähtenyt kevät sujumaan keppareiden kanssa? Onko aikaisemmin kenties olematon innostus palannut? Onko teillä minkälaisia tavoitteita ensi kesäksi?

6 kommenttia :

  1. Ihanaa, tälläsiä postauksia lisää! :) Saan itsekin intoa mennä ulos ratsastamaan ;)
    Mulla on tavoitteena kesäksi pystyä hyppäämään metriä, kun en ole niin korkeaa kepparilla päässyt sitten viime kesän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itsellä on ihan älytön into päällä, näitä postauksia voisi tehdä miljoonittain! Mut hyvältä kuulostaa tuo tavoite, toivottavasti onnistuu. :)

      Poista
  2. Ihana postaus! Clara on tosi söpö. :33333

    VastaaPoista
  3. Syksyllä en tainnut ratsastella yhtään, mut nyt lähinnä kevättalven ja kevään aikana into palaillut. (: Harmittaa nyt vain kun pääsiäisloma meni kokeisiin lukemisessa, niin en oo ehtiny ratsastaa. :/ Jospas sitä tänään ehtis käydä vaikka vähän hyppelemässä tuossa pihalla.

    Entinen hyppyennätykseni on 90cm, jonka hyppäsin tässä keväällä. Kesällä yritän päästä hyppäämään metrin. (: Se varmaan onnistuiskin, mut kun mulla on vähä paha tapa kiellellä niille esteille :c Se pitäs yrittää saada pois, et pääsisin hyppää isompaa. (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hyppyennätys toteutuu, tsemppiä! :)

      Poista