tiistai 15. lokakuuta 2013

30 lukijaa täynnä - miten olisi erikoispostaus?

Jipii, viimeinkin kasassa on huimat kolmekymmentä blogin lukijaa! Sen kunniaksi onkin erikoispostauksen aika. Vaihtoehtoja ehdin jo jonkin verran miettiä, ja te lukijatkin saatte ehdotella eri aiheita. Laitan tähän nyt vähän listaa aiheista, jotka ovat tällä hetkellä mahdollisia toteuttaa.

1. Kuvapostaus (tallipäivä, hevosen ompelu tms.)
2. Mielipidekirjoitus (aiheita saa ehdottaa, pysytään kuitenkin keppihevosissa)
3. Videopostaus (tallipäivä, hevosen ompelu, materiaaliken esittely tms.)
4. Teko-ohjeita ja vinkkejä keppihevoseen liittyen
5. ns. Myday-postaus (ei keppihevosia)
6. Arvonta

Siinä olisi joitakin. Noista voi äänestää omaa suosikkiaan, tai jos mielessä on jotain muuta, niin ehdotuksia vain rohkeasti tulemaan!

Viime aikoina on ollut aikalailla hiljaiseloa keppihevosharrastuksen suhteen, pari kaavaa olen piirtänyt ja yksi heppa on suunnitteilla. Lisäksi nykyiselle tallille on ollut pitkään suunnitteilla sisartalli, joka toimisi ainoastaan yhden hevosrodun kasvatus- ja myyntitallina. Mikä rotu se sitten onkin - en ole vielä päättänyt. Mielessä on pyörinyt ainakin P.R.E-hevonen ja paint, mutta en ole sen enempää vielä miettinyt. Asiaan palataan vielä myöhemmin blogin puolella.


Oli ihan pakko lisätä jokin kesäinen kuva ettei postaus olisi ihan niin ankea mitä se muuten olisi. :D Vesi oli tota kuvaa ottaessa kyllä tosi lämmintä, voi että miten voikin olla näin paljon kesää ikävä.