sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Talliesittely

Vihdoinkin sain otettua kuvia tallista, joten pidänpä täällä blogissakin pienen esittelykierroksen.


Nekku paistatteli päivää tallin edustalla.


 Talli ulkoapäin kuvattuna

 Viva ja Titan karsinoissaan.

 Varusteita lähikuvassa.


 Varustenaulakot sekä harjojensäilytyshylly.

 Voitettuja ruusukkeita kilpailuista.

 Karsinoita (huomaa kuivikkeet ^^)

 Pari pokaalia kisoista ja leiriltä.

 Jokaisen hepan toistaiseksi tyhjät hoitolaatikot.

 Kesäkenttä luminietosten alla.

 Talvikenttä.



 Toinen talvella käytössä oleva kenttä.

Talvitarha

Maastoista ei ole toistaiseksi juurikaan kuvia, mutta kevään aikana saatan tulla tekemään vielä erillisen maastopostauksen. Syy tähän on, että täälläpäin on niin rutkasti maastopolkuja, metsää, järviä ja peltoja, että on viisaampaa tehdä niistä kokonaan erillinen postaus kuin yrittää tunkea kaikkia kuvia yhteen ja samaan viestiin. 

Ensi viikolla luvassa olisi ratsastuspostausta, mikäli säät suosivat ja keli pysyy hyvänä! :)

2 kommenttia :