keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Postausehdotuksia?

Mitän kummempia ei olekaan tallilla tapahtunut sitten viime postauksen jälkeen, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella nyt jotain. Itse olen ollut koko alkuviikon kipeänä, ja keskeneräisiä heppoja on tullut tehtyä valmiiksi jo muutama. Lisäksi Jazz on saanut viimeinkin virallisen nimensä ja ensimmäiset suitsensa! Orin nimi on tästä lähtien siis Jazztastic. :)




Tein tänään aamupäivällä Jazzille suitset. Alunperin oli tarkoitus tehdä LG-tyyppiset kuolaimettomat, mutta lopulta iski laiskuus joten päädyin tuollaisiin ihan tavallisiin. Ajattelin, että ensin voisi kokeilla ratsastaa ilman turparemmiä joten en tehnyt sitä vielä toistaiseksi. Jos kaikki sujuu hyvin niin noissa suitsissa voidaan pysyä, muussa tapauksessa teen lisäksi turpahihnan. Täytyy katsoa, miten lähtee näillä sujumaan.



Eilen tuli käytyä taas tiellä köpöttelemässä Roryn kanssa. Milloinkohan sitä oikeasti innostuisi taas ratsastamaan kunnolla?

Nyt muuten muistuukin mieleen kysyä, että onko kenelläkään postaustoiveita tai -ideoita? Videota en ainakaan lähiaikoina pääse toteuttamaan enkä koe Myday-postauksessa oikein mitään järkeä koska siihen en saisi juuri mitään järkevää sisältöä. Mielellään aiheet liittyisivät siis keppihevosiin tavalla tai toisella. Ehdotuksia?

5 kommenttia :

  1. No jos jossain vaiheessa innostut siivoilemaan tallias jne, niin kuvapostaus sun tallipäivästä vois olla kiva :-)

    VastaaPoista
  2. aww söpöjä heppoja! ♥ onko arvonnan palkinnot jo lähetetty? Ps. Oon käyny joka päivä postiloodalla! ;D

    VastaaPoista
  3. Huomenna vien molempien paketit postiin, oon ollut koko alkuviikon kipeenä jolloin ei ole ollut mahdollisuutta. Ensi viikon alussa pitäisi tulla siis. :)

    VastaaPoista
  4. Söpö mäki haluaisin tollasen ponin

    VastaaPoista