keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kysymyspostauksen aika?


Viime postauksessa (ja sitä aikaisemmissa) olen kysellyt postausehdotuksia lukijoilta. Moni on toivonut Myday-postausta mm. tavallisesta päivästäni tai puuhailuistani keppihevosten kanssa, mutta tämäntapaista postausta en ainakaan toistaiseksi videon muodossa pääse tekemään. Kysymyspostausta on sen sijaan ehdoteltu muutaman kerran, ja miksikäs ei - se ainakin on helppo toteuttaa, ja enemmän kuin mielelläni vastailen teidän lukijoiden kysymyksiin.Nyt on siis viimeinkin mahdollisuus saada vastaus mieltä askarruttavaan kysymykseesi minusta, elämästäni tai keppihevosharrastuksestani, rohkeasti vain kysymyksiä tulemaan! :)

Tosiaan, tähän postaukseen voi kommentoida sitten mitä minulta haluaakaan kysyä, kysymyksistä kokoan sitten oman erillisen postauksensa. Kysymysten määrää ei ole rajattu, voit siis vapaasti laittaa niin monta kuin haluat. Kysyä saa niin keppihevosiin liittyvistä jutuista mutta otan vastaan myös muitakin kysymyksiä, hyvän maun rajoissa tietenkin.Yritän valita vastattavakseni kysymyksiä mahdollisimman monipuolisesti, eli vilkaiskaahan jo aikaisemmin laitettuja kysymyksiä edes jonkin verran, ettei samoja kysymyksiä tulisi sitten kovin paljoa. Hevosten ja varusteiden teko-ohjeita en kuitenkaan jakele.

Kysymyspostauksen vastaukset julkistan tämän kuun aikana, laitahan kysymyksesi siis tarpeeksi ajoissa! ;)

6 kommenttia :

  1. Kellä keppareistasi tykkäät ratsastaa eniten?
    Lempiohjelmasi?
    Kenet foorumilaisista haluaisit tavata?
    Lempihevos-/ponirotusi?
    Suosikki laulaja?
    Ratsastatko kuinka usein oikeilla hevosilla?
    Soitatko mitään soitinta?
    Minkä merkkinen kännykkä sulla on?
    Oletko ikinä ollut kepparileirillä?
    Entä hevosleirillä?
    Haluaisitko oman hevosen?
    Ensimmäinen omatekemä kepparisi? (kuva)
    Kuinka montaa keppariblogia luet?
    Luetko hevosblogeja?
    Onko sinulla kissojen lisäksi muita lemmikkejä (jos teillä nyt oli kissoja)?

    VastaaPoista
  2. voitko liityy mun blogin lukijaks?
    jos saisit palata vuosissa taaksepäin mihin vuotee palaisit?
    pienin keppari jonka olet tehnyt elämässäsi?
    ensimmäinen kepparisi (kangas keppari)?
    Paras keppari muistosi vuosien varrelta?
    lemppari kankaasi ja mistä sitä hankit?
    lemppari lankasi?
    ihminen jonka keppareista haluaisit edes yhden omaksi?
    esteet vai koulu (keppareilla) ?
    yksin vai porukassa?
    tykkäätkö maastoilla?
    minkälainen keppari miellyttää silmääsi? :)

    VastaaPoista
  3. Oletko maistanut Starbucks-juomia? Jos olet, piditkö?
    Käytkö ikinä Lidl-nimisessä kaupassa?
    Sushi vai pasta?

    VastaaPoista
  4. Mukavin asia keppihevosen tekemisessä ?
    Ratsuharja vai pitkä hulmuharja ?
    Asuisitko vanhempana mielummin maalla/kaupungissa ?
    Suosikkijuomasi ?
    Kuva viimeksi valmistuneesta hevosesta ?
    Jokin asia,mihin et ikinä voisi kyllästyä ?
    Onko sinulla jotain tunnesidettä tämän hetkisiin hevosiisi,pystyisitkö myymään niitä joskus ?
    lempipaikka kotona ? (jokin huone,huonekalu)

    VastaaPoista
  5. Lempikirjasi/kirjailijasi?
    Mitä luokkaa käyt?
    Miksi haluat tulla isona?
    Millainen on huoneesi?
    Lempiherkkusi?
    Minne haluaisit matkustaa?
    Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
    Mitä kaikkea harrastat?
    Onko sinulla omaa/vuokrahevosta?
    Kuinka monta vuotta olet ratsastanut?
    Korkein este jonka olet hypännyt oikeilla hepoilla?

    VastaaPoista
  6. Hienoin tekemäsi heppa?
    Mitä teet puuhaillessasi tallissa?

    P.S Tee esittely sun hienoimmasta hepasta!

    VastaaPoista